Huomenta vain, tässä lähdin viimetingassa vielä
kirjoittelemaan selailemieni tutkimusten menetelmistä. Palaan perjantaina
luettelemiini artikkeleihin. Eetterissä siis tällä hetkellä Viri.
Branzaegin (2010) tutkimuksen
tavoitteena on tutkia Facebookin käyttäjien sisällön jakamista sekä
sosiaalisuutta ja yksityisyyttä. Teoreettisena viitekehyksenä toimii
SNS-teoria, joka tulee sanoista content sharing and sosiability. Tavoitteeseen
päästiin toteuttamalla haastattelu, joka koostui 16 avoimesta kysymyksestä.
Menetelmä on aseteltu hienoon kaavioon, mikä selventää aihetta mukavasti.
Branzaegin tutkimus ei ollut ainut, jonka
aineistonkeruumenetelmänä käytettiin haastattelua tai kyselytutkimusta. Samantyyppinen
oli myös Joyn ym. (2009) tutkimus, jossa nuorilta kysyttiin millaista
materiaalia ja kuvia nuoret postaavat facebookiin ja millaisena he itse näkevät
oman profiilinsa ja kuvan, jonka he itsestään facebookissa antavat. Lisäksi
heiltä kysyttiin mitä he luulevat kuinka moni heidän profiilinsa tai muun
jaetun materiaalin facebookissa näkee.
Stranon (2008) tutkimus oli yhdistelmä kyselytutkimusta ja
kuva-analyysiä. Tutkijat kyselivät ensin avoimilla kysymyksillä facebookin
käyttäjiltä, heidän profiilikuvistaan. Muun muassa minkä takia kyseinen kuva on
valittu ja kuinka usein käyttäjä profiilikuvaansa vaihtaa. Haastattelun jälkeen
tutkimusryhmä analysoi käyttäjien profiilikuvat ja teki niistä yhteenvetoa,
kuinka eri-ikäiset ja eri sukupuolen edustajat eroavat
profiilikuvavalinnoissaan.
Perinteinen facebookprofiilianalyysi oli MacDonaldin (2010)
tutkimus. Tavoitteena oli tutkia kuinka nuoret, jo valmistuneet lääkärit käyttäytyvät
facebookissa. Kenelle he jakavat tietoja ja kuinka suojattuja profiilit ovat.
Tutkimuksessa käytiin läpi myös seuraavia asioita: seksuaalinen suuntautuminen,
parisuhdestatus, uskonto, näkyykö kuvissa alkoholin nauttimista tai päihtyneenä
olemista sekä kuinka usein ja paljon facebookkia käytetään. Menetelmänä käytettiin
profiilien tarkkailua.
Olen ottanut mukaan myös viidennen artillelin, joka on Christine
A. Kleckin ym. (2007) The Company you keep and the image you project: Putting
your best face forward in online social networks. Tutkimuksessa
kohderyhmälle näytettiin vieraitten ihmisten Facebook-profiileja, kohderyhmän oli
määrä arvioida kuinka viehättävinä he henkilöitä pitävät. Kyseessä oli niin
sanottu Hypoteesimenetelmä, jossa tutkimuksen lähtökohtana oli kaksi
hypoteesia:
Hypoteesi 1. Mitä suurempi kaverimäärä, sitä viehättävämpi
henkilö.
Hypoteesi 2. Vaikutelma ihmisestä muodostuu jaetun materiaalin ja tietojen perusteella.
Hypoteesi 2. Vaikutelma ihmisestä muodostuu jaetun materiaalin ja tietojen perusteella.
-Viri

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti